07 helmikuuta 2014

Rakas Kotiseutuni

Koti on meillä jokaisella jossain. On nykyinen koti, mutta se koti, mistä me tulemme...
Olen kauhusta kankeana seurannut sivusta oman kotiseutuni murrosta, johon se mahdollisesti on joutumassa.
Harvoin minuakaan sanattomaksi saa, mutta kotiseudun nykytilanne vetää kyllä hiljaiseksi. 
Tuulivoimahankkeethan ovat tapetilla vähän jokasuunnalla ja niin myös kotiseudullani. En tuulivoimaa varsinaisesti voi sanoa vastustavani, mutta nämä järjettömyyttä hipovat suunnitelmat voimaloiden sijoittamisesta vetää kyllä melko hiljaiseksi ja herättää vain kymmeniä kysymysmerkkejä.
Mitä päättäjillä oikeasti liikkuu mielessä? Olisiko jokainen päättäjä itse valmis samaan, jos tilanne olisikin omalla kohdalla? Mitä käy kotikylälle tulevaisuudessa? Jos voimalat vaikka toisivatkin kourallisen työpaikkoja, montako kourallista niitä työpaikkoja vastaan lähtee lapsiperheitä?  Montako lapsiperhettä jättää kylään muuttamatta? Miten meluhaitat vaikuttavat minullekkin rakkaiden ihmisten terveyteen ja elinoloihin? Miten vaikuttaa ylipäätään luontoon ja eläimistöön?

Tuulivoimaloita suunnitellaan siis niin lähelle asutusta, että asuminen voi käydä jopa mahdottomaksi.
Onneksi kotiseudulla on kuitenkin aktiivisia päättäjiä, jotka tunteja, kuukausia ja jopa vuosia laskematta jaksavat edelleen taistella kotiseutumme puolesta ajaen asiaa eteenpäin, että voimaloiden sijoitteluun tulisi edes jonkinlainen järki ja asuinolosuhteet säilyisivät siedettävinä. He ovat taistelleet tauotta sen asian eteen, että voimaloiden ja asutuksen väliin saataisiin vähintään 2 km etäisyys. Kiitos Teille Taistelijoille, teette niin tärkeää työtä, että jonain päivänä se kiitos vielä tulee, siihen haluan uskoa!

Muistan lapsuudestani ne metsien hiljaisuudet, marjassa käynnit, koirien lenkkeilytykset ja myöhemmässä vaiheessa metsästysreissut. Mikä olikaan se tunne, kun istuit keskellä metsää täydessä hiljaisuudessa, vain luonnon äänet ympärillä. Kohta tätä kaikkea ei ehkä enää ole. Olen kaikkea tätä sivusta seuranneena useat kerrat miettinyt, että miten sivistyneet ihmiset voivat olla todellisuudessa niin yksinkertaisia, että haluavat menettää oman kotikuntansa ehkä jopa tärkeimmät voimavarat? Arvokkaat maisemat, jotka ovat niitä harvoja paikkoja joissa nykyajan materialistinen ihminen voi enää rauhoittua, vai onko se niin että nämä meidän päättäjämmekin ovat vain omaa napaansa tuijottavia materialisteja? Merkitseekö mikään muu mitään kuin oma etu?

Nyt varmasti moni lukija ajattelee, että mitä tässä vaahtoan, enhän edes siellä enää asu saatikka että tietäisin jotain voimaloiden melusta. No, enpä ole koskaan täysin pois sulkenut sitä asiaa, ettenkö voisi tehdä paluumuuttoa omaan kotikuntaani. Tällä menolla sitä en todellakaan ole tekemässä, eikä varmasti moni muukaan enää harkitse paluuta, jos kylästä ollaan tekemässä lähinnä teollisuusaluetta ja sen vuoksi raiskataan kaikki arvokkaat asiat seudulla. Näin jos asiat todella menevät, voin sanoa että minua suorastaan hävettää päättäjien puolesta heidän oma järjettömyytensä. Onhan se toki helppo sulkea aina silmänsä ja suunsa, jos asia ei varsinaisesti itseä kosketa muuten kuin sillä, että voit vastata oletko puolesta vai vastaan...

Ja se, että tiedänkö voimaloiden aiheuttamasta melusta jotain... Asun itse tällä hetkellä paikalla, josta puiden ja lahden ylitse voi nippa nappa ison tuulivoimalan erottaa. ja KYLLÄ, se kuuluu tänne saakka, vaikka kilometrejä on välissä useampia kuin se 2. Sisälle asti äänet eivät kuulu, tuulen suunta kun on oikea, se raivostuttava jumpsutus kuuluu kyllä erittäinkin selkeästi heti kun ikkunan avaa. Tänne nykyiseen paikkaan kun muutimme, ihmettelin alkuun aika pitkään sitä äänen aiheuttajaa ja lähdin sitten vähän asiaa tutkimaan ja tuulivoimalahan sen aiheuttajaksi paljastui. Siinä vaiheessa tuli oikeasti ensimmäisen kerran mieleen, että kukaan ei pysty millään tavalla reagoimatta asumaan tuollaisen vehkeen läheisyydessä.
Helppohan se on jokaisen sanoa, että eihän niistä häiritsevää ääntä lähde, vaikka vieressä käy seisomassa. Siinä tapauksessa täytyy olla kuulossa vikaa. Ja eri asiahan on KÄYDÄ siinä voimalan vieressä kuin asua siinä. Menkööt jokainen päättäjä itse muutamaksi viikoksi asumaan voimaloiden viereen, katsotaan aiheuttaako se mitään! Jos äänet kuuluu täällä meilläkin näin selkeästi, en edes uskalla kuvitella mitä se sitten on kun voimaloita on enemmän ja paljon paljon lähempänä. Ei sellainen ole inhimillistä, ei todellakaan!

Näin mahdollisen paluumuuttajan silmin kun asiaa ajattelee, se paluumuutto todella jää mielestä jos nämä kaikki voimalahankkeet tällaisenaan toteutuvat ja niin ne jää monelta muultakin.
On todella surullista seurata vierestä, kun oma kotikunta, jota olen aina pitänyt hyvänä ja lapsillekkin turvallisena paikkana asua, kaivaa itse omaa hautaansa.

Vaikka en itse voi olla niinkään vaikuttamassa asioiden kulkuun, toivon voimia ja taistelutahtoa Teille Taistelijoille, jotka teette mittaamattoman arvokasta työtä kotiseutumme eteen. KIITOS Teille <3
Jatkakaa taistelua! Niin kauan ei mitään ole menetetty, kun yhtäkään myllyä ei pystyssä ole!

11 kommenttia:

  1. Riitta, tämä kirjoitus; lähetä se Siikajokilaaksoon, Raahen Seutuun ja vaikka mihin - thank you so very much....Ilmaiset asiat juuri sillain kuin ne ovat ja miltä se tuntuu. Tätä asiaa ei voi muuksi muuttaa, suru kotiseudun kuihduttamisesta on todellinen. Taistelu tietysti jatkuu, mutta on se kovaa hommaa! Ei vain passaa luovuttaa vaikka välillä siltä tuntuu. Laitapa harkintaan, juttu lehteen ja piste.Ihan loistava kannanotto ja mielipide ja omakohtainen kokemus sieltä missä nyt olet. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa laittaa tämä kirjoitus lehtiin.! Kiitos sinulle, Riitta.

      Poista
  2. Todella hyvä teksti, täyttä asiaa! :)
    -mydogsandlife.blogspot.fi

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista <3 Jos voin edes tällä tavalla auttaa, sen takuulla teen kotiseutuni puolesta ja pyynnöt on toteutettu ja kirjoitus on lähtenyt nyt myös lehtiin :)

    VastaaPoista
  4. Ihan loistavaa, juuri tällaista me tarvitaan, ja tässä on niin monta asiallista pointtia että luulis jokaisen käsittävän mitä näillä voimaloilla yritetään kotikylälle tehdä; kuihduttaa se rahanahneuden takia. Ja oman kotiseutunsa puolestahan pitää taistella, jos yhtään tuntee kotiseuturakkautta. Onneksi sinä tunnet.Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Aivan mahtava!! Kerrassaan ihana lukea tämmösiä tekstejä!

    VastaaPoista
  6. Täytyy sanoa, että sanattomaksi veti. Upea kirjoitus!

    VastaaPoista
  7. Hei arvatkaa kaikki lukijat - tämä Riitan kirjoitus on tänään julkaistu paikallislehti Raahen Seudussa, ja on herättänyt hirmuisesti kiinnostusta - no onko ihme, asiaa joka sana ja varsin painavaa sellaista. Ei luulisi yhdelläkään kunnalla olevan varaa jättää huomioimatta mahdollisia paluumuuttajia!! Tämä on sellainen näkökulma asiaan, joka laittaa miettimään! Thank you!

    VastaaPoista
  8. Kiitokset <3 lievästi punastuttaa ajatella, että oma kirjotus ihan painetussa lehdessä. Mikä lie siinäki on, että tänne ei ujostuta yhtään kirjottaa, mutta sitten kun se tulee lehteen... Hui!
    Mutta ihana jos voin vaan jotenkin edes olla avuksi :)

    VastaaPoista
  9. Se on vaan ensijännitystä, mutta ole vain ylpeä, että olet sanonut mielipiteesi tärkeään asiaan, ja näissä mielipiteissä ei ole mitään hävettävää!!! Itsekin aikanaan kirjotin eka kirjotuksen nimimerkillä, mutta sitten rohkaistuin ja sen jälkeen AINA nimi alle, ja sanojen takana on aina seisottu. Näin se pitää mennä. Joskus on tullu paskaa niskaan, mutta en puheitani peru. Sanottu mikä sanottu. Ja asiasta.

    VastaaPoista

Piristä päivääni jättämällä kiva kommentti :)