Varkauksia...

Taas on joku varastellut päivistä tunteja ja viikoista päiviä... En oikeasti enää käsitä, että mihin tää kaikki aika katoaa. Vaikka kuin ajattelet ehtiväsi tehdä sitä sun tätä, et ehdi kuitenkaan tehdä mitään, vaikka käytännössä teet koko ajan... Ei yhtään kivaa... Ois joskus mukava saada aikaiseksi jotain näkyvämpääkin.
No toisaalta, onko se lie se "näkymätön" työ kuitenkin sitä tärkeintä :)

Täällä ollaan välillä menty itkun ja hammasten kiristysten tahtiin. No ei onneksi kovinkaan pahasti, vaikka pikku neiti välillä ottikin vähän korkeamman kuumeen ja kitisi tulevia hampaitaan. Pienestä kitinästä huolimatta ei voi kuin ihmetellä kuinka pieni ihminen voi olla niin aurinkoinen kivusta ja kuumeesta huolimatta,
Neiti oli eräänäkin iltana kuin paraskin lämpöpatteri kuumeineen ja ikenet sen näköiset, että justiinsa tulee hampaat läpi... Mitäpä tekee tyttö? No, naureskelee ja jokeltelee itsekseen vaunuissa ja naama on kuin naantalin aurinko... Ihmeellisiä nuo lapset. Itse olisi siinä kunnossa täysin petipotilas ja luultavasti vailla minkäänlaista älyä ympäröivästä maailmasta!

Tuo esikoinen jatkaa puhetulvaansa tasaiseen tahtiin ja tällä hetkellä lauseeksi yhdistyy jo 3-4 sanaa ja sitä tekstiä tulee lähes taukoamatta. Ei ehkä aina se paras mahdollinen tilanne, kun toinen kitisee hampaitaan ja yrittää vinhaa vauhtia opetella liikuskelemaan ja toinen on äänessä lähes 24/7.... ja äidillä välillä hermot riekaleina, kun on suunnilleen 10-20 kertaa toistanut samat asiat taukoamatta höpisevälle esikoiselle.

Tämä oman elämän "muutosprojekti" jokseenkin junnaa paikoillaan, mutta mitäpä tuosta stressaamaan... se jatkuu sitten kun siltä taas tuntuu. No jokatapauksessa pieniä muutoksia sitä aina aikaan saa, kun edes vähän viitsii yrittää. Tästäpä tulikin mieleen taas artikkeli, jonka taannoin bongasin... Artikkelissa kerrottiin aiheesta; mistä pitäisi luopua, jotta tulisi onnelliseksi.... Pääpointti oli, että positiivinen ajattelu täytyisi saada heti käyntiin ja elämästä täytyisi suunnilleen poistaa kaikki pessimistisesti ajattelevat henkilöt, tai ainakin olla päästämättä heitä liian lähelle. Täytyisi suunnata katse tulevaan, eikä vatvoa mennyttä ja katkeroitumisesta tulisi päästä eroon ja unohtaa kaikki vanhat kaunat. No joo, ajatuksena erinomainen, mutta ainakin omalla kohdalla ei ihan niin helppo toteuttaa. Jokaisellahan se menneisyys kuitenkin löytyy ja se ei aina ole ollut sieltä helpoimmasta päästä. Toisaalta tulisi tietenkin ajatella asiat niin, että ne menneisyyden pahatkin asiat ovat valmistaneet meitä kohtaamaan nykyhetken ja tulevaisuuden, eli opiksi olisi pitänyt osata ottaa kaikesta siitäkin, mistä ehkä kantaa kaunaa. Ja artikkelinkin mukaan tällä menneestä opiksi ottamisella voi päästä eroon myös niistä kaunoista ja sitä kautta myös siitä katkeruudesta. No, edelleenkin taidan olla sitä mieltä, että ihan vähän vaikuttaa siltä, että helpommin sanottu kuin tehty :D
Se ei aina ole tämän arjen keskellä niin helppoa löytää niitä positiivisuuden rippeitä joka asiasta, vaikka kuinka yrittäisi. Siinä vaiheessa kun esikoinen on esimerkiksi puolen kymmentä kertaa nykäissyt imurin johdon seinästä, kun itse yrität kiireellä siivota ennen kuin vauva herää syömään...  ei ainakaan tämän äidin hermorakenteella juuri sillä hetkellä juurikaan positiivisesti kykene ajattelemaan :D
No ehkä mä joskus eläkepäivinä vielä löydän sen positiivisen jujun tuostakin.... Eli sitäpä odotellessa!

Katoava luonnonvara....

Nimittäin päiväsaikaan tapahtuva pieni, rauhallinen hetki, jolloin olisi aikaa esimerkiksi tämän blogin päivittämiseen... Aika harvinaista herkkua kaikkinensa tämän arjen Hei Hulinaa -meiningin keskellä...
Eli nauttikoot siitä ne ketkä voivat... minäkin joskus nautin ja se on viime vuosina ollut todella katoavaista ja sitä ei todellakaan tajunnut, ei ennen kuin jaloissa viilettää yksi kaksivuotias täystuho ja nuorempi pitää meteliä muuten vaan milloin lattialla, milloin vaunuissa tai sängyssään... Välillähän tuo tuntuu, että meiläkin on hiljaista ainoastaan joskus yön tunteina :D ja silloin olen jopa minäkin hiljaa...

Katoavia luonnonvaroja tuntuu olevan myös ihmisten moraali, empatiakyky, maalaisjärki jne jne....
Kukaan ei käytännössä ole tyytyväinen mihinkään... ei osata nauttia siitä mitä jo on, vaan jatkuvasti on haalittava lisää kaikkea... Materialistista ajattelua ylistetään kaikkialla... tosin ehkä tämä ylistäminen tehdään äänettömästi, mutta selvästihän tuo kaikki on nähtävissä. Miksi kukaan ei uskalla enää elää "omaa elämäänsä" vaan pitää esimerkiksi heikon taloudellisen tilanteen vuoksi pitää yllä kammottavaa kulissia ja ulospäin siis näytellään rikasta kuin rantarosvot... Eikö  oma ego salli näyttää muille todellista tilannetta?
Miksi pitää yllä kulissia ja elää valheessa kun voi elää totuudenmukaisestikin...
Miksi vaatia itseltään liikoja vain siksi, että kulissit pysyvät kasassa? Eikö olisi helpompaa kaikinpuolin, jos voisi olla oma itsensä ja elää rohkeasti sitä omaa elämäänsä?


Onko nykyisin kaikki sosiaaliset paineet niin kovat, että nykyihminen murtuu sen paineen alla, jos yrittää olla oma itsensä. Ja sen vuoksi useat ja taas useat ihmiset haluavat uskotella ympäristölleen jotain aivan muuta kuin totuutta!

Katoava luonnonvara tuntuu olevan myös ihmisten realistisuus... Eletään jossain pilvilinnoissa ja kuvitellaan, että kaikki tulee eteen kuin Manulle illallinen... Ihmisillä ei enää ole kykyä katsoa asioita useista suunnista saati että oltaisiin kykeneviä ajattelemaan asioita pitkällä tähtäimellä.  Eihän mitään elämässä voi saavuttaa hetkessä, vaan kaikki on pitkän harkinnan ja pitkällisen toiminnan tulosta. Ovatko ihmiset unohtaneet kokonaan omat haaveensa ja tavoitteensa ja elävät vain toistensa kautta. Jos kaikki tekisivät näin, ei kenelläkään ole mitään tulevaisuutta omia tarpeita ajatellen. Ei elämää voi elää sen mukaan mitä toiset vaativat, on elettävä niiden omien tavoitteiden mukaisesti, mutta kyettävä olemaan sen verran laajakatseinen, että kykene ottamaan toistenkin elämät huomioon vaikka tavoittelisikin omia haaveitaan. Tällä menetelmällä voi toteuttaa omat haaveensa, mutta edesauttaa myös niitä lähimmäisten haaveiden toteutumisia...
Missä on se ihmisten maalaisjärki?

Läksyjä

Tänään oli postilaatikkoon tipahtanut Hyvin vointiin erikoistunut aikakausjulkaisu... Lahjalehti kun näytti olevan, on siis odotettavissa parin päivän sisään puhelu pirtsakalta lehtimyyjältä, joka kaupanpäällisinä tarjoaa kuun ja tähdet taivaalta... No en ole tilaamassa, En!

Tässä julkaisussa oli kuitenkin artikkeli, joka pisti silmään ja pistipä lukemaan sen alusta loppuun aivan ajatuksen kanssa... Artikkelissa haastatellut jooga-opettajan mukaan ihmisen elämän läksy on löytää erilainen asenne itseä ja muita kohtaan ja tämän löytymiseen kuluu koko elämä... No osittain voisin allekirjoittaa tuon YHTENÄ elämän suurista läksyistä... Mutta mutta, miten sen oikeanlaisen asenteen itseään ja toisia kohtaan voi löytää, kun nykymaailma näyttää suurelta osin toimivan asennevammaisten mielenliikkeiden mukaan?
(ja taaskaan ei pidä kenenkään niitä herneitä nenään näistä vetää...)

Esimerkkinä voisi heittää... Ihminen, joka tyylillään luo ulkopuolisille kuvan, itseään todella tyrkyttävästä hepsankeikasta, jolla elämän tärkeimpänä tehtävänä on bailata ja tuoda itseään esille, miten hän voi löytää uudenlaisen asenteet itseään ja muita kohtaan, jos hän kärsii niin julmetun huonosta itsetunnosta, että keinolla millä hyvänsä on saatava huomiota vain itselleen. Tämänkaltaiset pintaliitäjät ovat yleisimmin niitä, jotka todellisuudessa tulevat useimmiten epäonnistumaan ihmissuhteissaan ja monessa muussakin asiassa.
Elämän arvot heillä ovat välillä erittäinkin arveluttavia ja käsitys todellisuudesta enemmän tai vähemmän hämärtynyt.  Miten tälläinen ihminen näkee toiset ympärillään, jos itsensäkin näkee "täydellisenä" vasta siinä vaiheessa, kun on lyönyt 10 cm:n kerroksen pakkelia koko kroppaan ja puolialastomana heiluu pitkin kaupunkia umpihumalassa ihmisten hyväksikäytettävänä...? Ja sitten vielä nämä, jotka kuvittelevan tietynlaisen kaveriporukan tuovan sen onnen elämään... porukkaan on päästävä keinolla millä hyvänsä ja tuloksena on vain se, että onnettomat tekevät itsensä naurunalaiseksi.

Ja tällaisten ihmistenkö tulisi ottaa elämänsä läksynä se, että löytää uuden ja erilaisen asenteen sekä itseään, että toisia kohtaan... Huh huh... kova tulee olemaan työ, jos edes huomaavat, että tällaistakin tulisi tehdä.
Josko kannattaisi aloittaa ihan siitä, että vilkaisee sinne peiliin ja katselee ihan tosissaan sielunsa silmin tarkasti ja miettii näkemäänsä ja sen pohjalta lähtisi rakentamaan uutta minää ja sen myötä muotoutuisi uudenlainen asenne myös muita ihmisiä kohtaan. Kaikilta se ei tule onnistumaan, eräät kun on luotu pelkiksi pyrkyreiksi ja sellaisina he tulevat pysymään, koska eivät itsekkään asiaa tajua...

Mielenliikkeitä...

Juu, en minä mitenkään kyllästynyt ole näihin sateisiin ja tuuliin... Toki pimeät illat on tietty tunnelmallisiakin, mutta päiviin vois jo toivoa hieman muutosta... Aina kun saat suunniteltua, että kohta muksujen kanssa ulos, joku kuulee ajatukset ja alkaa tulemaan vaakasuorassa vettä, GREAT ja jälleen ollaan neljän seinän sisällä.
Voisko joku kuulla ajatukset nytkin ja antaa jo pikku pakkasen ja vähän lunta? tai pienet aurinkoiset poutapäivätkin toki käyvät...

Edellinen kirjoitus menikin taas vaihteeksi enemmän VEE-tyylillä, käyrien ollessa jälleen siinä pisteessä, että heikompia varmaan olisi hirvittänyt. Noo, aikansa kutakin ja kait täällä vielä vallitsi se sananvapaus?
Jokatapauksessa elämä aina välillä vaatii sen suun aukaisun, jotta asiat pysyvät mallillaan ;)
Sitäpä hetkeä odotellessa, että teen tuon saman suullisesti ja annan tulla täydeltä laidalta jälleen kerran...

Se tämä naisihmisen mielentila voi muuttua suuntaan tai toiseen suunnilleen sekuntin sadasosassa ja eilinen meni siis siinä mielentilassa kuin meni ja nyt on taas eri ääni kellossa :D No, vaihtelu virkistää...
Jospa nämä pienet räjähdykset aina toisivat tullessaan jotain hyvääkin. On ne ainakin tähän saakka tuonut ja toivon mukaan tuovat jatkossakin. Eiköhän tuo ole ihan vain hyvä asia, moneltakin suunnalta ajateltuna,
että ei jätä mielensä päälle vain muhimaan niitä omia mielipiteitä, koska siinäpä saattaakin käydä hyvin äkkiä niin, että niistä kasvaa yllättäen suurempiakin ongelmia.

Sitä tässä ihmettelen edelleen, että kuinka vaikeaa voi olla löytää asioista ne positiiviset puolet... Jokaisessa asiassahan sellaiset on, jos osaa asennoitus oikein. Tällä luonteella se tosin tuntuu välillä täysin mahdottomalta, mutta sen jälkeen, kun on laskenut hitaasti suunnilleen tuhanteen, voi sen positiivisuuden rippeenkin ehkä löytää ;) Ja sitäkin ihmettelen edelleen, että nykypäivänä, mikäli mielit saada jotain isompaa tapahtuvaksi ja haaveitasi toteutuvaksi, sinun tulee olla kiero kuin korkkiruuvi. Nykyään ei tunnu enää riittävän suora puhe taikka suora toiminta, vaan kaikki täytyy kieroilla, jotta kykenee saamaan haluamansa.
Ehkä muutokset, haaveet ja tavoitteet ovat suuria ja vaativat hillittömästi työtä, on se kaikki kuitenkin sen vaivan arvoista. Ehkäpä sen vaivan näön jälkeen voi olla tyytyväinen saavutuksiinsa. Ehkä ne saavutukset eivät ole rahassa mitattavia, mutta jos tällä vaivannäöllä voi tehdä hyvää sekä itselleen että muille, kaikki on todellakin sitä arvokasta työtä. Tätä työtä tosin osataan ehkä arvostaa vasta hyvin paljon myöhemmin...
Parempi myöhään kuin ei milloinkaan....

Jälleen kerran...

On se vaan ihmeellistä, jälleen kerran... Näinhän se aina menee, että tyyntä myrskyn edellä ja sitä rataa.
Sitä kun päivän tai pari lämpimikseen kuvittelee, että ehkäpä tämä kaikki ei olekkaan niin hankalaa, niin johan tulee taas märkää rättiä vasten kasvoja. On se vaan käsittämätöntä, kuinka ihmisen ajatukset ja arvomaailman voi saada sekaisin pienen pienet asiat.

En yleensäkkään voi käsittää näitä itsekeskeisyydestään nauttivia ihmisiä, jotka nauttivat omasta olotilastaan toisten kustannuksella ja ovat saamari vielä niin sokeita, että eivät näe kuinka toisiin voi sattua ja lujaa!
Jos toisen ihmisen arvomaailma on täysin erilainen kuin toisella, niin täytyykö sen toisenkin muuttaa omat arvonsa toisen arvoja vastaavaksi ja siinä sivussa luopua ehkä kaikesta, jonka avulla on elämässään kaiken rakentanut?
Nykymaailmassa ei mikään tunnu olevan pyhää kenellekkään, paitsi se oma napa ja omat nautinnot!
Sitten kun näihin napaansa tuijottajiin iskee (jälleen kerran) se ihmeellinen "herätys", silloin kyllä sitten ruikutetaan elämän surkeutta suureen ääneen ja ihmetellään, miksi asiat on niin julmetun huonosti!
Voin kuulkaas rakkaat lukijani vannoa, että seuraavan kerran kun minulle (jälleen kerran) tullaan marttyyroimaan ja ruikuttamaan sitä elämän surkeutta, niin silloin tulee tekstiä, ja silloin se tulee ihan suullisesti eikä kirjallisessa muodossa. Henkilökohtaisesti alan olla melkoisen kyllästynyt, näihin ruikuttajiin ja huomionhakijoihin. Eiköhän sitä itselläkin ole sen verran tässä elämässä aina niitä murheita, että ei millään enää jaksaisi kuunnella marinoita asioista, jotka on itse aiheutettu ja pahimmassa tapauksessa siinä sivussa vielä tuhotaan muutakin ympärillä olevaa... ja sokeina sitä ei tietenkään tajuta, ennen kuin on jo liian myöhäistä!

Kuinka voikaan olla, että aikuisia ihmisiä viedään kuin pässiä narussa. Toisesa tilanteessa elämän arvot ja haaveet ovat ihan jotain muuta, mutta kun tilanne jälleen edes hieman muuttuu, heittää ne arvot ja kaikki aivan totaalisesti häränpyllyä... Onko siis tarkoitus se, että arvoja ja itselle tärkeitä asioita muutetaan sen mukaan, mitä tilanne ja ympäristä vaatii? Mitä periaatteellisuutta tuo on? Tuo on tasan oman itsensä heikkoutta!
Helppohan se on esittää periaatteellista, jolla on tavoitteita ja haaveita, kun itse heti pienen tilaisuuden tuhoaa niitä haaveita ja tavoitteita itseltään ja sokeana tuijottaen omaa napaa, tulee tuhonneeksi kaiken myös muilta!
Miten ihmiset voi olla noin ajattelemattomia ja niin saamarin itsekeskeisiä!

Miten voidaan olla niin kykenemättömiä pitämään kiinni itselle tärkeistä asioista?
Voi onko ne sittenkään niin tärkeitä...? vai perustuuko kaikki siihen, että puhutaan mitä tilanne vaatii?
Eli onko kaikki sittenkin vain uskottelua toisille, vaikka omakin sisin kärsii siitä...?

Jaaha... ja taas mennään

Voihan vitamiini, että tämä elämä voikin olla mielenkiintoista... Kun yhdessä hetkessä lämpimikseen kuvittelee, että juu, kyllähän se aurinko sinne risukasaankin paistaa niin jopas alkaakin taas tulemaan sitä ihtiään niskaan...
ja mistäkö syystä? No ihan oman mielikuvituksen tuotteena luonnollisesti :D
Eikö sitä tähän ikään mennessä ole niinkään yksinkertaista asiaa oppinut, että sitä mielikuvitusta kun ei pidä ihan täysillä valloilleen päästää? No ei ole oppinut ei! Tunnustan olevani niin luupää kuin vaan olla voi!

Mielikuvitus heittää välillä sellaista häränpyllyä, että sillä menolla se maailmanloppukin tulee varmaankin heti huomen aamulla klo 8.00. No ehkäpä sitä ei tarvitsisi olla niin herkkänahkainen kaikesta, mutta minkäs teet, kun on siunattu adhd:sta kärsivällä mielikuvituksella... sen kanssa on vaan opittava elämään ja suunnattava sen käyttö johonkin aivan muualle kuin jokapäiväiseen elämään. Ehkäpä tässä pitäisi harkita kirjailijan uraa ja päästää se mielikuvitus sitä kautta valloilleen :D No ehkäpä ei, taitaisi tulla sen verran lennokas romaani, että ei uskaltaisi edes kustantajille sellaista ehdotella... Pysytään siis kuitenkin vielä tämän blogin parissa!

Onneksi sitä luonnetta riittää siihenkin, että osaa kuitenkin nauraa itselleen ja omille hulluuksilleen :)
Tilanteiden ollessa päällä siihen ei toki kykene, mutta pienen hetken kun asiaa jaksaa miettiä,
alkaa väkisinkin naurattamaan, kuinka älytön sitä voi ihminen olla. No sitten tietenkin tästä ihmismassasta löytyy nekin yksilöt, jotka tosikkoina kulkevat tämän elämän läpi ja leimaavat meikäläiset suunnilleen yhteiskunnalle vaarallisiksi, koska osataan pitää hauskaa ja ihan oman itsensä kustannuksella ja täysin selvin päin ;) Eipä siihen hauskan pitoon sitä alkoholia tarvita, kun luonne vain on oikea ja ajatusmaailma sen verran lapsenmielinen, että hauskuutta ja hulluutta riittää ihan omiksi tarpeiksi jo muutenkin!

Eli vaikka takapakkiakin tässä oman elämän projektissa on tullut, on jälleen yksi asia niiden opittujen listalla ja tästä on hyvä jatkaa taas eteenpäin pilke silmäkulmassa... Ehkäpä nämä uudet opitut asiat ajavat sitä tulevaisuutta kohti niitä vielä toteutumattomia haaveita ja sitä elämää ja elämän tyyliä, joka tässä kaiken tavoitteena on. No täytyy tunnustaa, että omalle "kaikki-tänne-heti" luonteelle tämä pikkuhiljaa asioissa eteneminen, on välillä aivan tavattoman vaikeaa, mutta ehkäpä se siitä... vielä jonain päivänä... ;)

Toimii, se ehkä toimii sittenkin

Edellisessä kirjoituksessa tuli pohdiskeltua näitä ihmisen pelkoja suunnasta jos toisestakin ja kyllä se todellakin paikkaansa pitää... Ne pelot voi voittaa vain kohtaamalla ne.

Omia pelkoja on ollut useitakin ja tällaisella pikkuhiljaa asioiden kohtaamisella on nyt alkanut näkymään jo tulosta. Enää en vainoharhaisuuksissani ihan kaikesta ole stressaamassa sen vuoksi, että kauhistelisin jo etukäteen mitä tuleman pitää. Otetaan vastaan se mitä on tulossa ja sillä hyvä. Tulee se eteen kuitenkin, jos niin on tarkoitettu! Ja jokseenkin tän elämän aikana on tullut huomattua, että mitä enemmän pelkäät jotain sen varmemmin ne pelot toteutuu... eli ei siis kannata pelätä!

Ja tämä normi arkihan nakkaa välillä kaikki käyrät niin huippulukemiin, että tuntuu justiinsa siltä, että kaikki verisuonet on napsahtamaisillaan tuolta pääkopasta ja siihen kun lisää vielä nämä ylimääräiset pelkotilat, on helv***i irti. Mutta onneksi jokin sisäinen ääni on sen verran viisas, että se näköjään on osannut ajoissa sanoa, että ehkä kannattaa hieman vilkaista peiliin ja miettiä onko kaikki sen stressaamisen ja pelkäämisen arvoista... ja ei ole ollut... päin vastoin! Jos en olisi niin hullunkiilto silmissä aikoinaki pelännyt erinäisiä asioita, monikin luultavasti olisi jäänyt tapahtumatta. Elämä on sen verran kummallinen kapistus, että jotenkin se ohjautuu aina sen mukaan, mitä eniten pelkää/ ei toivo... Miksi siis haaskata aikaa kaikkeen siihen "pahan" miettimiseen kun voi käyttää sen ajan siihen hyväänkin, ehkäpä se elämä alkaa sitten ohjautumaan sen mukaan!

Ja toimii kuulkaas sekin kun opettelee löytämään jokaisesta niista vaikeistakin asioista ne positiiviset puolet.
Juu, se on vaikeaa, mutta palkitsee kyllä ajan kanssa. On tässä sen verran usein tullut tätäkin kokeiltua, että varmasti joku ulkopuolinen, joka ei minua oikeasti tunne, olisi kiikuttanut johonkin terapiaan jo pelkästään sen vuoksi että välillä on itsestäkin tuntunut lähinnä sairaalta hakea kaikesta pahasta niitä hyviä puolia :D

Noo, elämä opettaa.... sitä vaan on allekirjoittanutkin sen verran luupää, että kantapään kauttahan se on kaikki opittava. Ja tästäkin jos positiivista haluaa hakea niin kyllä mä varmasti jo 60 vuotiaana jotain oon oppinu ihan kunnolla ;)

Mutta kyllä se vaan niin on, että joka ainoasta asiasta on löydettävä se jokin positiivisuuden pilkahdus, vaikka se kuinka ketuttaisi kuin pientä oravaa ja tuntuisi, että pää hajoaa ihan juuri sillä punaisella sekuntilla. Se positiivisen puolen löytäminen helpottaa kummasti sen vaikeankin asian käsittelemistä ja yhtäkkiä se ei enää olekkaan niin ylitsepääsemättömän vaikea asia ollenkaan ;)

Pieni ihminen, pelkojensa vanki...

Montako kertaa täällä eletään? Vain kerran!
Omassakin elämässä on tullut huomattua surullisen usein, että ihminen on täysin pelkojensa vanki.
Me pelkäämme tulevaisuutta, josko se vaikka meitä satuttaa ja se tulevaisuus ei tulekkaan eteen juuri sellaisena kuin sen itse on suunnitellut. Voiko meistä kukaan määrätä tulevaisuuttaan niin, että mitään riskejä ei tulisi otettua? Ei, kukaan ei kykene hallitsemaan tulevaisuuttaan, vaan jokaisellehan se on määrätty. Eteen tulee niin hyviä kuin huonojakin tilanteita ja miksipä niitä pelkäämään etukäteen ja murehtimaan, koska ne tulevat eteen joka tapauksessa.

Itsellänikin on ollut heti useita pelkoja, joista on ollut todella hankala päästä eroon. On pelko yksinäisyydestä, on menettämisen pelko, on pelko taloudesta, on pelko ja huoli terveydestä ja vaikka mitä muuta...
Mutta millä näistä eroon pääsee... Kohtaamalla kaiken!
Jokainen meistä voi omalla tavallaan tulevaisuuteensa vaikuttaa, mutta sitä tulevaisuutta ei kuitenkaan voi määrätä. Miksi siis antaa pelon viedä pohja kaikilta niiltä mahdollisuuksilta, jotka voisivat muuttaa elämää.

Jos ihminen alistuu elämään pelkojensa vankina, tulee hän elämään elämäänsä vain puolittain. Kaikki hyvät ja onnelliset asiat saattavat jäädä kaiken sen pelon varjoon. Miksi menettäisimme sen elämän ilon omien pelkojemme vuoksi? Meille jokaisella on annettu taakkoja kannettavaksi ja jokaisen on se elämänsä joka tapauksessa elettävä, miksi siis ei eläisi täyttä elämää ja ottaisi siitä kaiken ilon ja onnen irti?

Jokaisesta pelosta on mahdollista päästä eroon. Kun pelkonsa kohtaa, huomaakin kohta, että miksipä olinkaan tätä pelännyt... Pelko on oikeastaan se, joka satuttaa enemmän kuin se, että ottaa "riskin" ja nauttii elämästä. Pelkojen varjoon jäämällä voi se käden ulottuvilla oleva onni jäädä pysyvästi sinne käden ulottumattomiin ja sen jäkeen sitten vanhainkodin kiikkustuolissa jälleen mietitään, että miksi näin...


Elämä jättää jalkeensä haavoja, mutta nekin parantuu. Jos alkaa miettimään ja pelkäämään uusien haavojen syntymistä, ei ole mahdollista nauttia yhdestäkään päivästä täysillä ja ei ole mahdollisuutta olla onnellinen.
Elämä jättää meihin kaikkiin jälkensä ja jos se ei sitä tekisi, meistä kukaan ei olisi omanlaisensa persoona.
Nämäkin elämän jättämät jäljet tulisi ottaa vastaan "viisautena" ja vahvuutena ja käyttää tulevassa elämässä se viisaus ja vahvuus edukseen. Kaikella mitä elämä eteen tuo, on oma tarkoituksensa ja näitä meistä kukaan ei voi itse määrätä. Voimme vain määrätä sen miten käytämme hyödyksemme ne elämän eteen tuomat niin hyvät kuin huonotkin asiat.

Jokaiselle siis pieni neuvo: Kun pelko iskee, kohtaa se ja päästä siitä irti. Nauti elämän jokaisesta käänteestä ja ota ne vastaan avoimin mielin, ilman sitä mietintää, "entäs jos..."
Elämä on tarkoitettu elettäväksi täysillä, ei puolittain. Jokaisesta elämän uudesta päivästä on otettava ilo irti, vaikka sen pienen "riskin" voimin ja nautittava siitä mitä elämä eteen tuo. Olkaamme onnellisia niistä jokaisesta pienestäkin onnen hetkestä, jotka eteen tulee ja mitä nopeammin peloista päästää irti ja ne kohtaa, sen nopeampaa se onnikin voi löytyä. Eletään täyttä elämää ja otetaan vastaan se mitä eteen tulee ;)

Päivittelyä...

Se on kuukausikin taas vaihtunut ja talvi lähestyy... No kieltämättä nuo vesisateet alkaa jo piisaamaan, joten pikku pakkanen ja vähän lunta tänne KIITOS :) Tulipa taas päivitettyä vähän ulkoasuakin, josko tuo taas edes vähän aikaa silmää miellyttäisi.

Tämä oma elämänmuutos/elämäntapa -projekti tuntuu taas junnaavan niin paikoillaan, että ketuttaa ihan tosissaan ja eipä ole juurikaan tullut uhrattua ajatustakaan koko hommalle taas vähään aikaan, joten pitänee taas tässä blogin kautta vähän yrittää muistutella itseään siitä, mikä olikaan se tavoite ja missä mennään ja mihin pitäisi olla menossa.

Se tämä ihmiselämän arki tahtoo olla sellainen juttu, joka saa välillä sen parhaimmankin optimistin hakkaamaan päätään mäntyyn ja siitäpä tuleekin pienimuotoinen kierre nimeltä:
positiivisuus on p*.... anteeksi... eli syvältä sieltä!!!
No tässäkin tapauksessa ainoa vaihtoehto on edetä vanhan kliseen mukaan eli mikä ei tapa se vahvistaa
( eli nykyisen maailman menon mukaisesti: mikä ei tapa, sattuu vi**sti)

No jokatapauksessa tavoitteenahan on se elämänlaadun muuttaminen siihen itselle parempaan suuntaan ja ehkäpä sitä kautta menisi elämänlaatu parempaan suuntaan läheisilläkin. Sen stressaamisen ja pikku asioista ruikuttamisen kun saisi jälleen kerran heitettyä vähemmälle, niin jopas pääsisi helpommalla.
Mutta, mihinpä tiikeri raidoistaan pääsisi... luonne kun on tämä, niin takapakkia tulee heti moneen kertaan.
Ja toisaalta taas se hyvien asioiden löytäminen siitä arjesta, vaatii ainakin välillä melkoisia ponnisteluja kun oikein sattuu huono päivä...
Tämä meikäläisen oma henkilökohtainen "asennevamma" tahtoo olla se melkoisen suuri kompastuskivi monessakin asiassa. Ehkä se ei ulospäin niinkään kaikille näy, mutta läheisille kyllä kuuluu ja kovaa :D
Nämä pienet asiat, jotka kuitenkin ovat lopulta todella suuria, saisi muutettua niin elämä ehkäpä hymyilisi hieman enemmän. No hymyilee se toki näinkin, mutta ainahan leijonan täytyy siihen täydellisuuteen pyrkiä ;)
Sitä kun on luonteeltaan tällainen pirttihirmu ja yrittää pitää käsissään nekin langat, jotka sinne ei edes kuulu, on ne langat takuulla solmussa ja sen vyyhdin avaamiseen meneekin melkoisesti aina aikaa, vaivaa ja niitä kuuluisia harmaita hiuksia... Ehkäpä sitä täytyisi yrittää olla hieman vähemmän kontrolloivaa tyyppiä.

No jospa tämä muutos prosessi pysyy nyt taas paremmin mielessä kun netit toimii ja tietokoneet ei aina kaikkoa paikalta ;) Eli tällä hetkellä talosta siis löytyy kummallekkin oma kone ja omat yhteydet, joita vaihdellaan tarpeen mukaan, mutta joka tapauksessa, tilanteessa kuin tilanteessa löytyy käytöstä kone ja nettiyhteydet! (HALLELUJA, on tätä tilannetta jo odotettukin) eli ehkäpä jatkossa saadaan päivityksiä taas enemmän!